Kylmähuolto Jukka Miikkulainen Oy, Jukka Miikkulainen, Ford Transit van L3H2, 10.8.2022

“Hei, olen Jukka Miikkulainen, kylmähuolto Miikkulaisen omistaja.

Yritykseni on kasvanut tässä 25 vuoden aikana ja olemme tarvinneet aina enempi huoltoautoja käyttöömme.

Ensivaiheessa tilasimme hyllyjä yritykseemme ja asensimme niitä itse pakuihin. Työtähän siinä meni varmaan aina koko työpäivä ja kaksi miestä meitä yleensä oli.

Lopputulos oli siis se, että hyllyt saatiin ja jo muutamien tuhansien kilometrien jälkee kiinnitykset alkoivat löystyä ja kerran yksi hylly kaatuikin. Olimme siis kiinnittänbeet vääriin kohtiin ja väärällä tavalla. Myös työaikaa meni melko paljon ja kun sen ajan ottaa huomioon, niin melkoisen kalliiksi tuli nämä hyllyt.

Nykyään, varmaan viisi viimeistä pakua olemme antaneet Hyllyt Pakuun Oy:n myös asentaa ne hyllyt ja voin todeta sen olleen järkiveto. Asennukset ovat ajallaan ja hyllyt eivät nitise ja natise vaan ne ovat hyvin kiinnitetyt ja kaikki pelaa todella loistavasti.

Voin vain suositella Hyllyt Pakuun hyllyjä, asennettuna sinunkin pakettiautoihin asennettaviksi.

Terveisin Jukka Miikkulainen, kylmämestari”

Ford Transit van hyllyt kylmäasentajalle, asiakaskokemus. Asennus Juvanmalmilla.
Kylmähuolto Jukka Miikkulainen Oy, Jukka Miikkulainen, Ford Transit van L3H2, 10.8.2022